Kun suurkone tuli Suomeen

» Etusivu
  Kun suurkone tuli Suomeen
  Kaapelitehtaan tietokoneosaston alkuvaiheita 1960-luvulla
General Electric taustavoimana
Kohtalonkysymykset tulevat vastaan ja ratkaisu löytyy
Tietokoneosaston käännekohta toteutuu
GE vaihtuu Honeywelliin
Oma GE-600 saadaan käyttöön
Hankkija jälleen ensimmäisenä
GE-600-tarinoita
Suomalaisten pankkien isot päätökset
Oma laskentakeskus kasvaa nopeasti
Suuria pankkikauppoja ja muita suurkonekauppoja
Polku nykypäivään
» Kuvia matkan varrelta

Kuvia matkan varrelta

Futaajat katolla

Kuva 11: Ruokatauko kesti tunnin, joten siinä jäi hyvin aikaa vaikkapa pelata jalkapalloa: "Potkimme palloa Kaapelitehtaan kattotasanteella. Joskus pallo karkasi alas rantaan, siinähän sitä oli hakemista… Työasuna olivat yleisesti valkeat nailonpaidat solmion tai rusetin kera - hyvin ne sopivat myös jalkapalloon", Seppo Torvinen kertoo. Toinen vasemmalta on Pauli Immonen. Pallon ja kameran välissä on Juhani Salonoja, jonka kanssa kamppailee Torvinen. Salonojan takana on Jukka Lehtonen valkoisessa nailonpaidassaan.

 

Kolikonheittoa, Nokia Elektroniikka

Kuva 12: 60-luvulla lauantaitkin olivat työpäiviä. Työpaikalle jäätiin usein heittämään tikkaa tai kolikkoa ja työporukalla vietettiin myös kotihippoja. Vasemmalla hattu päässä seisoo Kimmo Witikainen, hänen vieressään selin Seppo Hamilo, istumassa on Jukka Lehtonen vierellään Arja Seppälä ja Ossi Palmqvist.

Naiset pihalla, Nokia Elektroniikka
Kuva 13: Aurinkoa ottamassa: xx, Elina Ryynänen ja Clarry Herrmann.

Nokia Kaapelitehdas: Ruokalassa

Kuva 14: "Kaapelitehtaan ruokalassa toimihenkilöt kulkivat suljetun oven kautta takahuoneeseen, jossa oli siistimmät kalusteet ja rauhallisempi tunnelma kuin duunarien täyttämässä isossa ruokasalissa. Kullakin toimihenkilöllä oli oma istumapaikkansa, johon muiden ei sopinut mennä. Ihmiset tulivat syömään samoissa ryhmissä ja istuivat aina samoille paikoille", kertoo Henry Ehrstedt. Lounaan jälkeisissä tunnelmissa muiden muassa Heikki Kutvonen, joka tupakoi ja Kimmo Witikainen, joka haukottelee.

Nokia Kaapelitehdas: Ruokalassa

Kuva 15: Pöydän toisella puolella istuivat Clarry Herrmann, Monica Partonen, Seppo Hamilo ja Kari Kärkkäinen
.


Konesali

Kuva 16: H6000-laitteiston levyasemia ja vaihtolevypakkoja.

 

Konesali

Kuva 17: Laskentakeskuksen GE-600-konesali Espoon Kilossa.

Konesali

Kuva 18: Laskentakeskuksen H-6000-konesali Espoon Kilossa.

Konesali

Kuva 19: GE-400-konesali.

» Etusivu: Kun suurkone tuli Suomeen

» Historia-etusivu

Alabanneri